Ilmastonmuutos johtuu erilaisten kasvihuonekaasujen lisääntymisestä planeettamme ilmakehässä. Näitä ilmastonmuutoksen kannalta merkityksellisiä kaasuja ovat metaani (CH4), hiilidioksidi (CO2), vesihöyry (H2O) otsoni (O3) ja dityppioksidi. Monet ihmisen valmistamista erilaisista teollisista kaasuista ovat myös voimakkaasti ilmaston lämpenemistä aiheuttavia kemikaaleja, joista mainittakoon erilaiset fluori- ja bromiyhdisteet. Suurin osa tiedemiehistä ovat allekirjoittaneet väitteen, että ilmastonmuutos on ihmisen aikaansaamaa. Näin ollen jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa myös päinvastaiseen suuntaan.

Jokainen voi vaikuttaa ja jokaista tarvitaan!

On tärkeä muistaa, ettei yksi ihminen voi yksin muuttaa ilmastoa suuntaan tai toiseen. Kukaan meistä ei ole täydellinen, mutta jatkuvilla pienillä arjen teoilla voimme yhdessä olla mukana ilmaston vastaisessa taistelussa. Vaikka Suomen osuus kasvihuonepäästöistä on pieni verrattuna Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Venäjään tai Intiaan, on moraalisesti tärkeää olla mukana. Ilmaston- ja luonnonsuojelu on jokaisen suomalaisen velvollisuus, jonka takia omaa hiilijalanjälkeä kannattaa miettiä arjen valinnoissa.

Kiinnitä huomioita energian kulutukseesi

Energian kulutus on globaalisti kasvussa, vaikkakin Suomessa energian kysyntä ei ole kasvanut merkittävästi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Suomalaiset voivat kuitenkin vaikuttaa käyttämäänsä energian muotoon. Fossiiliset polttoaineet ovat tunnetusti suurimpia ilmastonmuutokseen johtavista asioista, ja ne ovat edelleen laajasti käytössä kotimaassamme. Fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian voi vaihtaa helposti kokonaan vihreällä energialla tuotettuun. Esimerkiksi tuuli- ja vesivoima ovat hyviä vaihtoehtoja.

Suomessa lämmittäminen vie tunnetusti paljon energiaa, sillä sijaitseehan maamme kylmässä pohjoisessa. Öljylämmitys ja kaasulämmitys on Suomessa vielä verrattain yleisiä. Näiden tilalle on tullut halvempia ja puhtaampia ratkaisuja. Maalämpö on nykyään pientalojen suosikki sen hinnan ja ympäristövaikutusten ansiosta. Myös sähkölämmitys voi olla ympäristölle parempi ja kukkarolle edullisempi ratkaisu. Lämmitystä voidaan muuttaa myös ympäristöystävälliseksi polttamalla suomalaista puuta tai tuottamalla sähköä vaikkapa aurinkopaneeleilla.

Suosi suomalaista

Kaikkein tärkein tapa osallistua suomalaisena ilmastotalkoisiin on suosia suomalaista kaikissa kotitalouden ostopäätöksissä. Samalla autat myös suomalaisen yhteiskunnan rakentamista ja kansakuntamme elinvoimaisuuden säilyttämistä. Suomalaisten tuotteiden ja palveluiden kuluttaminen nostaa valtion verotuloja, joita voidaan uudelleen ohjata esimerkiksi erilaisiin tukiaisiin, joiden avulla ilmastonmuutokseen sopeutuminen muuttuu kuluttajille helpommaksi. Suomalaisten tuotteiden suosiminen kannattaa myös siksi, että tällä tapaa logistiikan aiheuttamat päästöt saadaan leikattua.

Kiinassa tai Bangladeshissa tuotetut vaatteet ovat tietenkin halpoja, mutta tämä johtuu maan työvoiman edullisuuden lisäksi myös siitä, että tehtaat pyörivät usein pääsääntöisesti kivihiilellä tai öljyllä. Onkin tärkeää muistaa, että ilmastotalkoot eivät voi tarkoittaa sitä, että hiilijalanjälkeä siirretään länsimaiden taholta kehitysmaihin. Myös matkailu kannattaa sijoittaa kotimaahan. Suomi on tunnetusti maailman kauneimpia maita, ja maamme joka kolkasta löytyy mielenkiintoisia matkakohteita.

Kiinnitä huomiota siihen mitä syöt

Energian tuotanto sekä liikenteen aiheuttamat päästöt ovat merkittäviä tekijöitä ilmastonmuutoksessa. Vasta viime vuosina on tunnistettu, että myös lautasiltamme löytyy suuri päästöjen aiheuttaja. Lihakarjan tuotanto on yksi suurista syistä ilmastonmuutoksen takana. Päästöjä syntyy erityisesti alkutuotannossa ja karjan kasvatuksessa. Laidunmaan raivaaminen taas vähentää maapallon keuhkoina tunnettuja metsiä. Maatalouden päästöistä kaikki eivät suinkaan tule pelkästään lihakarjasta vaan myös monet kasvit ovat ilmastolle haitallisia.

Syömällä voi todellakin muuttaa maailmaa. Ilmasto kiittää, kun vähennät lihan syöntiä ja nostat kasvisten osuutta ravinnossa. Erityisesti kannattaa välttää ulkomaisen lihan tai kalan ostamista, ja suosia mieluummin kotimaista. Kotimaiset hedelmät ja marjat maistuvat mainioilta, eikä niitä kuljeteta tuhansien kilometrien päästä Suomeen. Kuluttajan kannattaa erityisesti välttää palmuöljyä ja soijatuotteita, joista suurin osa tuotetaan alueilla, joissa luonnon monimuotoisuus on muutenkin uhattuna.

Vähennä turhaa matkustamista

Hiljattain eduskuntaan toimitettiin kansalaisaloite, jossa ehdotettiin ylimääräistä lentoveroa hillitsemään lentämisestä koituvia päästöjä. Lentoliikenne tuottaa valtavan määrän hiilidioksidipäästöjä, mutta siitä huolimatta suomalaisten lentoliikenne on jatkuvasti kasvussa. Parhaiten hillitset lentoliikenteen päästöjä matkustamalla muilla muodoilla. Raideliikenne on huomattavasti puhtaampaa, ja junalla on mahdollista pienten mutkien kautta mahdollista päästä kaikkialle Eurooppaan. Julkinen liikenne on myös huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin yksityisautoilu. Kaikkein paras vaihtoehto on tietysti oma lihasvoima; vaikkapa pyöräily.

Iso osa matkustamisesta ei ole välttämätöntä. Vaikka lentokoneella matkustaminen on helppoa ja nopeaa, vie liikematkailu valtavasti aikaa. Videopuhelut saattavat olla aivan yhtä tehokkaita kuin kasvokkain hoidetut tapaamiset, minkä lisäksi säästät uskomattoman paljon aikaa. Loma suomalaisessa kansallispuistossa tai kesämökillä voi olla huomattavasti rentouttavampi kokemus kuin kaukaisessa turisteja kuhisevassa kohteessa. Mikäli kuitenkin päätät matkustaa lentokoneella ja koet sen välttämättömäksi, voit aina maksaa vapaaehtoisen lentoveron.

Vähennä kulusta

Ilmastonmuutoksen ympärillä vellovasta keskustelusta puuttuu välillä kaikkein olennaisin. Ilmastoa ja luontoa uhkaa eniten kulutuskulttuuri, joka perustuu “heitä pois, osta uusi!” -ajattelulle. Täysin tarpeettomien tavaroiden valmistaminen, kuljetus, myyminen ja pois heittäminen kuluttaa valtavasti luonnonvaroja. Parhaiten taisteletkin ilmastonmuutosta vastaan kuluttamalla mahdollisimman vähän. Kannattakin siis aina ennen ostopäätöstä miettiä, tarvitsetko todella kyseistä tavaraa vai oletko hankkimassa kyseisen asian ympäristön paineen tai ohimenevän mielihalun takia.

Hetken mielijohteesta ostetut tuotteet osoittautuvat usein tarpeettomiksi. Valitse tuote sen mukaan, kuinka kestävä se on, ja kuinka laadukkaista materiaaleista se on valmistettu. Suosi uusiutuvia materiaaleja synteettisten sijaan. Puuvilla tai kotimainen villa on monin verroin laadukkaampi materiaali kuin polyesteri tai nylon. Tutki myös, voiko tuotetta huoltaa tai voitko välttää uuden ostamisen kokonaan korjaamalla vanhan. Opeta myös läheisillesi oikeaa kulutuskäytöstä ja kannusta heitä luopumaan turhasta kuluttamisesta.